tiistai 20. lokakuuta 2009

Tarinointia

Mukava aloittaa web 2.0 opiskelu turvallisen tuntuisessa ammatillisessa ryhmässä.

Toimin Espoossa Tapiolan kirjastossa informaatikkona. Aloitin siellä vasta viime kesänä. Sitä ennen olen vuosikausia ollut Espoossa Leppävaaran kirjastossa. Minua kutsutaan Espoossa jo "vanhaksi konkariksi".

Vaikka kirjastolaisena olenkin jo vanha konkari, sosiaalisen median parissa olen aloittelija ja perässä hiihtäjä. Toivon, että kurssin rytmin ja kollegojen esimerkin kannustamana saan minäkin jotakin aikaiseksi ja pääsen pelkkiä aikomuksia pidemmälle. Toivon oppivani kaikki 23 asiaa ja vielä pintaa syvemmältä.

Luulin, että tämä olisi ensimmäinen blogini, mutta kun kirjauduin sisään Google-tunnuksillani löysin pari blogia, joissa olen mukana ylläpitäjänä. Toinen on Superkirtsi-blogi, joka itse asiassa on Pirjon luoma. Se näyttää olevan elossa, mutta minä en ole osallistunut siihen viime vuoden puolivälin jälkeen, jolloin tehtäväni taas kerran muuttuivat. Joten koko blogi oli päässyt unohtumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti