perjantai 27. marraskuuta 2009

Mitä hyötyä RSS-syötteistä?

Tämä on tulevan verkkokurssimme nimi. Suunnittelemme sen Ailan kanssa yhdessä. Toivottavasti se on hyväksyttävää. Yhdessä tekeminen on nimittäin hyvin antoisaa. Opimme jatkuvasti toinen toisiltamme. Toinen keksii jonkin idean, jota toinen jatkaa ja kehittää eteenpäin. Kun yhteistyö sujuu, siitä ei halua luopua.

Kuvailemme tästä lähin etenemistämme omalla tavallamme blogeissamme. Totesimme, että blogityylimme ovat niin erilaiset, että ei haittaa vaikka työstämmekin samaa asiaa.

Oma ydinpalvelumme HelMet tarjoaa mahdollisuuden RSS-syötteisiin. Kuitenkaan kaikki kirjaston asiakaspalvelijat eivät niitä hallitse.

Koulutussuunnittelijan korviin on kantautunut huhuja, että HelMet kouluttajat ovat todenneet RSS-syötteistä asiakkaille seuraavanlaiseen tyyliin: "Ei niistä tarvitse välittää. Ne eivät ole mitenkään tärkeitä."

HelMet haltuun -koulutuksissa RSS osuus on ohitettu vilauttamalla HelMet-verkkosivujen ohjeista RSS-syötteitä koskevat kohdat. On jäänyt vaikutelma, että HelMet kouluttajat eivät ole sisäistäneet RSS-syötteiden ideaa ja niistä saatavaa hyötyä. Mikäli kouluttajat eivät ole asiaa oivaltaneet, ei sitä ole tehnyt varmasti moni muukaan kirjastolainen.

Asiaa ei auta, että ne, jotka aiheen hallitsevat suvereenisti, päivittelevät suureen ääneen kollegojensa osaamattomuutta ja jälkeen jääneisyyttä. Olkoonkin, että kaikki HelMetiin liittyvät palaset tulisi HelMet-kirjaston asiakaspalvelijoiden periaatteessa hallita.

Oman oppimiskokemuksen perusteella RSS-syötteitä ei voi omaksua muuta kuin ottamalla toiminto itse aktiiviseen käyttöön. Vasta itse tekemällä tajuaa, mitä hyötyä palvelusta on.

Koska RSS-syötteet ja RSS-lukijoiden toiminta on tyypillinen verkkopalvelu, sitä koskeva kurssi on verkkoon sopiva. Koska tekijät itsekin vasta harjoittelevat kyseisiä työkaluja, heillä on vielä tuoreessa muistissa asiaan liittyvät hämäryydet ja ongelmakohdat. Aihe ei myöskään tunnu liian laajalta aloitteleville verkkokurssin suunnittelijoille.

Tulevan RSS-verkkokurssin tavoitteena on saada kurssin osallistujat oivaltamaan, mitä todellista hyötyä RSS-syötteistä on. Kurssin jälkeen RSS-syötteitä koskevat asiakaskyselyt eivät enää olisi kiusallisia ja vaikeita, joista yritetään luistaa valmiita ohjeita näyttämällä. Kurssin käynyt kirjastolainen olisi sitä vastoin iloinen saadessaan tilaisuuden opastaa asiakkaita moisen hyödyllisen palvelun käyttöönotossa.

Asian ymmärtäminen kuulunee tänä päivänä kirjastolaisen yleissivistykseen.

4 kommenttia:

  1. RSS-kurssi-idea on aivan mainio ja tarpellinen. Jännä ratkaisu, että RSS-asiaa ei ole kauheasti henkilökunnalle ohjeistettu vaikka se on Helmetin etusivulla. Jään mielenkiinnolla odottamaan kurssianne.

    VastaaPoista
  2. Yhtenä Helmet haltuun kouluttajana voin sanoa että minun kirjastossani ei ole todellakaan näin sanottu henkilökunnalle ! Minuun korviin ei ole moista syytöstä kantautunut. Täällä olemme myös näyttäneet miten jokainen pystyy tilaamaaan RSS-syötteitä vaikka ei omistaisi oman koneen. Tämä tieto voi olla tarpeen myös kertoessa asiasta asiakkaille. Igoogle on minusta mitä mainioin palvelu tähän.
    Koulutuspaikkoja on ollut useimpia ja en haluaisi että kaikkia paikkoja eikä kouluttajia vedetä yhden kampaan läpi.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi Clara. Tekstissäni yleistin todellakin kaikki kouluttajat. Se oli ajattelematonta, epäoikeudenmukaista ja väärin. Varmasti suurimmalle osalle kouluttajista RSS-syötteet ovat täysin selviä ja he myös opastavat niiden käyttöön hyvin. Yleistäminen oli virheellistä.

    Tarkoitukseni ei ollut arvostella ja kritisoida HelMet-kouluttajia. He ovat minusta kaikki hyviä, suorastaan erinomaisia ja heidän saamansa palautekin on hyvää.

    Kirjoituksessani mainitsemani havainnot ovat kuitenkin totta. Ne ja omat kokemukseni saivat minut ajattelemaan, ettei suunnittelemamme verkkokurssi olisi ehkä pahitteeksi tai vähintäänkin, että siitä saattaisi jollekulle olla hyötyä. Jos asian jo hallitsee suvereenisti, ei kurssia tarvitse ja sen voi jättää väliin.

    Halusimme suunnitella kurssin, josta olisi kirjastolaisille hyötyä. Koska HelMet tarjoaa RSS palvelua, arvelimme, että olisi tärkeää, että kaikki HelMet kirjaston asiakaspalvelijat ottaisivat myös RSS-syötteet vahvasti haltuun.

    VastaaPoista
  4. Moi ahkerat ja innostuneet kurssitoverit!
    Mun on nyt pakko laittaa tähän yhteisöllinen kommentti. HelMet haltuun on aika mainio esimerkki kurssista joka rakennetaan yhteistyössä kuntarajojen yli. Mainio ajatus, kannatan. Itse olen täysin näiden yhteisten koulutusten ylistäjä, mutta törmään myös niissä oman kuntani sisällä olevaan ongelmaan, joka laajenee rajojen rikkoutuessa. Omalla koulupäivälläni oli tasan kaksi rss-syötteisiin perehtynyttä ihmistä, minä, kiitos tän kurssin ja eräs nuori kollega toisesta kunnasta. En itse pitänyt sitä mitenkään outona. Ennen kurssiamme mua ei ois voinu vähempää kiinnostaa tilata näitä kirjaston syötteitä itselleni. Eikä paljon muidenkaan. Tämän kurssin ansiosta tiesin, miten ja mitä sieltä on saatavana (muiden syötteistä puhumattakaan :). Nyt kun olemme seikkailleet tuntikausia eri verkostoissa voimme havaita usein, että samat asiat tavoittaa useista eri viestintämuodoista. Melkein kun google? Vitsi :). Mutta itse olen törmännyt niin kömpelöihin kirjastoammatillisiin puhelin- sun muu keskusteluihin vuosien varrella, että toivoisin mielummin niiden taitojen olevan ajantasalla. Saa kivittää. HelMet haltuun- kurssi oli itselleni silmiä avaava, tuntui hyvältä osata siellä kerratut asiat, vieressä istuvan kollegan mielestä olin varsinainen hikari. En kokenut mitenkään pahaksi sitä, että rss-syötteet oli ehkä suurin kysymysmerkki muille osallistujille (ja "opastajalle", ainakin meillä Helsingissä heidät oli vedetty hommaan opetusmateriaali ainoana läpikäytävänä ohjeistuksenaan). Olisin saattanut itse olla siellä! Ennen tätä kurssia! Pahinta oli ehkä oppilaana olleen naapurikunnan "helmet-kouluttajaksi" esittäytyneen ihmisen lukuiset kysymykset melko arkipäiväisistä asioista suhteessa Helmetin hakunikseistä. Silloin mä vaikenin, tyrmistyneenä. Piis.

    VastaaPoista