tiistai 29. joulukuuta 2009

Mitä hyötyä RSS-syötteistä? osa 3

Istumme Ailan kanssa Espoon kulttuurikeskuksen nuottiparvella suunnittelemassa verkkokurssia RSS-syötteistä. Tavoitteenamme on suunnitella kurssi valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

Teemme valmiiksi loput kurssitehtävät ja suunnittelemme kurssin keston ja tahdin sekä oman osuutemme kurssin kulussa.

Aiemmin olimme jo miettineet neljä tehtävää. Lisäsimme loput tehtävät listaan:
  1.  Kirjoita tähänastisista kokemuksistasi ja ajatuksista RSS-syötteistä. Ovatko syötteet sinulle aivan tuntematon asia, pelottava asia, täysin tuttu rutiini? Kirjoita blogiin, mitä jo tiedät. Jos käytät jo jotakin syötteenlukijaa, kerro mitä.
  2. Ota käyttöön Googlen syötteenlukija.
  3. Tilaa joku HelMet uutuus syötteenlukijaasi. Tilaa lisäksi joku itseäsi kiinnostava aihe syötteenlukijaasi. Kirjoita tästä blogiin.
  4. Käy katsomassa HelMetin ohjeista, mitä siellä selostetaan RSS-syötteistä. Mieti miten ohjeita voisi parantaa ja kirjoita niistä blogiin.
  5. Opeta kädestä pitäen jollekin työkaverille, joka ei vielä hallitse RSS-syötteitä, miten RSS-syötteiden syötteenlukija toimii ja miten syötteitä tilataan. Motivoi työtoveri ottamaan syötteet aktiivikäyttöön. Raportoi tehtävä blogiin.
  6. Pohdi, mitä hyötyä RSS-syötteistä on sinulle/ asiakkaalle. Kirjoita siitä blogiin.
Tulevaan kurssiblogiin kirjoitamme aiheesta johdannon, jossa tunnustamme oman aiemman epävarmuutemme RSS-syötteiden hyödyntämisessä. Asetumme oppijoiden asemaan. Olemme siinä itsekin. Jos on ollut tottumaton käyttämään RSS-syötteitä, on silti pärjännyt HelMet opastustilanteissa hyvin. Haluamme, että tämän mainion apuvälineen käytöstä tulee hyvää rutiinia kaikille. RSS-konkarit voivat tässä yhteydessä jakaa taitojaan ja kertoa muillekin, miten he ottivat RSS-syötteet aikoinaan haltuun. HelMetin RSS-syötteiden haltuunoton myötä syötteiden käyttö muussakin arkipäivän tiedonseurannassa helpottuuu.

Suunnittelusessiomme lopuksi päätimme etsiä verkosta joitakin hyviä RSS-syötteisiin liittyviin pelkoihin ja ennakkoluuloihin liittyviä juttuja osallistujien koukuttamiseksi.

Seuraavan suunnitteluistuntomme tulokset kirjaa Aila omaan blogiinsa.

2 kommenttia:

  1. Verkkokurssin suunnittelunne on varsin hyvällä mallilla! Voinette kertoilla tammikuun lähipäivänä, kuinka saitte työn alkuun ja sujumaan näin hyvin. Alkuvaiheen ideointi lienee se vaikein juttu...

    VastaaPoista
  2. @Taru: Löysin RSS-syötteitä käsittelevän jutun (ReadWriteWeb), lähetin sinulle linkkivinkin Deliciousiin. Jos vielä käyt siellä... ja jos lähetykseni tuli perille, niin siellä se on. Tähän kommenttiinkin varmaan saisi linkin, mutta en ala sählätä.

    VastaaPoista